Ihana kevätsää tänään ja eilen! Saimme Mechelininkadun työhuoneen ikkunan pestyä ja julisteet paikoilleen. Uuden julisteen suunnittelu on aina hieman haastavaa. Tänä vuonnakin oli monia eri ehdokkaita jo tammikuusta asti, mutta lopulta voitti tämä:
Sähköpotkulaudoista meillä on ollut iso musiikkinumero jo 2019, mutta tänä vuonna, kun lakiuudistus tulee voimaan toukokuussa, asiaan varmaan palataan jollain tavalla. Kaupungissa sähköpotkulaudat eivät ole unohtuneet kyllä hetkeksikään sen jälkeen, kun ne katukuvaan 2019 tulivat, huh huh.
Sähkeet Uutiskomediashown käsikirjoittajat kokoontuivat eilen, mutta sitä ennen tehtiin jakso yhdestä tulevasta podcastista. Nyt se on siirtynyt edittiin, mutta tänään tulee viime viikolla valmistunut jakso Vielä virtaa eli Last of The Summer Wine -sarjasta. Tässä videopätkässä selitän sitä, miten niukka aika puoli tuntia oli käydä lävitse yhtä pitkäaikaisimmista sitcomeista, joka alkoi 1970-luvulla ja loppui vasta 2010!
Se mikä podcastin tekemisessä on yllättänyt, on se aika, minkä aiheisiin perehtyminen ennalta vaatii. Nämä brittikomediat, joita käsittelemme, ovat hyvin tuttuja minulle jo pitkältä ajalta, ja tavallaan luulisin osaavani ja tietäväni niistä kaiken, mutta niin se vain on, että sitä joutuu opiskelemaan tarkempia tietoja viime hetkeen asti.
Toisaalta Sähkeet Uutiskomediashown kirjoittaminen on samanlaista. On pakko sekä seurata uusia uutisia (joita nykyään tulee aivan liian nopeaan tahtiin) ja toisaalta suhteuttaa ne pidempi aikaiseen tietoon. Itselläni tuottajana on vastuu siitä, että vaikka kuinka tehdään huumoria ajankohtaisista aiheista, niissä pitää olla totuuspohja. Mitään, mikä ei pohjaudu todelliseen tietoon, ei koskaan esitetä.
Alkuvuosi onkin siksi ollut varsin kiireinen. Sähkeiden taustatyön lisäksi aikaa on mennyt todella paljon brittikomedioihin perehtymiseen, mutta se on ollut valtavan hauskaa ja osin rentouttavaa; ne tiedot eivät sentään muutu joka hetki niin kuin vaikka Amerikka-uutiset.
Tämän linkin kautta pääsee kuuntelemaan tulevan jakson trailerin:
Samaan aikaan kun Sähkeet Uutiskomediashown käsikirjoitusrunko alkaa muodostua, olemme äänittäneet podcast-jaksoja. Alarik on huolehtinut editoinnista ja Tero tehnyt osin etänä inserttejä. Vielä virtaa -sarja on viimeisin jakso ja se on tulossa ulos torstaina. Edellinen jakso oli ehkä kaikkein kuuluisin brittisitcom eli Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers). Siinä tähtenä on Monty Pythonistakin tuttu John Cleese. Käsittelemme mm. sitä, miksi John Cleese on vihainen vuodesta toiseen ja miten Pitkän Jussin majatalossakin on väkivaltaa enemmän kuin monessa muussa sarjassa. Lisäksi huomioidaan sarjassa olevat farssia muistuttavat piirteet ja ohjaaja-tuottaja John Howard Davies taidetaan esitellä ensimmäistä kertaa.
Vielä virtaa eli Last of the Summer Wine on hyvin erilainen kuin Pitkä Jussi, vaikka onkin saman ajan BBC-tuotantoja. Kumpikin sai alkunsa 1970-luvun alussa. Vielä virtaa oli BBC:n toiveesta syntynyt sarja, johon kirjoittajaksi valittiin Roy Clarke. Sittemmin Roy Clarke tunnetaan esimerkiksi Pokka pitää -sarjasta. Clarken käsikirjoittajan uraa käsitellään jo tässä jaksossa. Hän on ehkä tuotteliain kaikista brittikomedian käsikirjoittajista.
Tähän mennessä julkaistuja jaksoja pääsee kuuntelemaan tämän linkin kautta
Päivitän sinne lisää tietoja myös Some Mothers Do ave em -tähden Michael Crawfordin väsymysoireyhtymästä, jos kiinnostaa kuulla, miten hän siitä toipui.
Olipa hieno päivä keskiviikkona! Ukrainan presidenttiparin yllätysvierailu Suomeen toi autosaattueet Mechelininkadullekin. Autot ajoivat ohitse muutamankin kerran, tosin ei niin useasti kuin Tanskan kuningaspari kaksi viikkoa sitten. Olemme usein kurkkineet ohiajavia ovesta ja nykyään myös vilkutamme. Syy tähän on Japanin prinsessan. Sitä ennen meille ei tullut mieleenkään vilkuttaa ainakaan kovin näyttävästi, mutta Japanin prinssin puoliso vilkutti villisti autosta ja vasta silloin tajusimme, että me todella näymme heille, vaikka autoista ei hyvin näykään ihmisiä ulospäin. Vastasimme vilkutukseen ja siitä lähtien olemme vilkuttaneet kaikille, näkyy kasvoja tai ei.
Tanskan prinsessa Mary vastasi vilkutukseen ja ilahdutti meitä kovasti. Sen seurauksena pyrimme panostamaan Zelenskyin pariskunnan ohi ajamiseen nopealla aikataululla niin paljon kuin ehdittiin. Luimme uutisista, että he ovat menossa vierailulle Kesärantaan aikataulun mukaan klo 14.10. Kello oli tuolloin 13.40 ja mitään Ukrainan lippua meillä ei ollut varastoissa, vaikka kuinka mietimme. Sitten keksimme, että esitykseen on joskus ostettu isoja tekokukkia, joista keltaiset näyttävät auringonkukilta, vaikka eivät sitä olekaan. Lisäksi veimme ulos pari Sitcom Showroom -jakkaraa, sinisen ja keltaisen.
Kun liikennevalot oli sammutettu kadun kummassakin päässä, tiesimme, että saattue lähestyy. Poliiseja oli kaikkialla, helikopteri pörräsi lähellä ja autoja oli jo siirretty lähistöltä pois. Vilkutimme kukkinemme ovesta hurjasti ja siellähän Ukrainan lipulla varustettu auto tulikin. Voi mikä ilo, kun autossa nousi käsi vastaamaan vilkutukseen!
Vierailulla näytti vallinneen hyvä ja jopa toiveikas henki siitä, että asiat tulevat vähitellen paremman tolalle. Joka tapauksessa oli suuri ilo osoittaa tukea Ukrainalle näinä todella vaikeina aikoina ja etenkin sen hirveän Amerikan vierailun jälkeen.
Vastaus eilisen blogin kysymykseen: Some Mother´s Do Ave Em sitcomin pääosaa Frank Spenceriä esitti Michael Crawford, joka tuli kansainvälisesti kuuluisaksi Lontoon alkuperäisen Oopperan kummituksen Phantomina. Oletteko muuten tietoisia siitä pitkästä tiestä, joka Kummituksen löytämiseksi tehtiin? Siitä kertoo BBC;n dokumenttifilmi vuodelta 2006.
(BBC, Youtube)
Alun perin Oopperan kummituksen päärooleihin oli kaavailtu Steve Harleyta ja Sarah Brightmania, promomateriaaliakin oli valmistettu jo runsaasti. Jostain syystä säveltäjä Andrew Lloyd Webber ei kuitenkaan halunnut vahvistaa Harleyta Phantomin rooliin, joka turhautti Harleyta kovasti. Salaiset etsinnät kummituksen löytämiseksi olivat käynnissä. Vain alle vuosi ennen ensi-iltaa syksyllä 1985 Lloyd Webber oli viemässä vaimoaan Sarah Brightmania laulutunnille, kun edellisen oppilaan ääni kiinnitti hänen huomionsa: laulaja oli Michael Crawford, joka televisiouran lisäksi oli esiintynyt jo muutamissa musikaaleissa. Billy the Liar -musikaali vuodelta 1974 oli ollut suosittu ja Michael Crawfordin tinkimättömyys ja omistautuneisuus rooleihin oli tiedossa. Billyn roolia varten hänen kerrotaan harjoitelleen avoimen jääkaapin edessä maitopulloille, oppiakseen esiintymään isolle yleisölle. Selvästi aikaa, jolloin ilmastohuolia ei otettu vakavasti!
Lisäksi Michael Crawford oli esiintynyt elokuvamusikaaleissa kuten Hello, Dolly itsensä Barbra Streisandin kanssa Gene Kellyn ohjauksessa. Teatterimusikaali Barnumissa hän oli myös herättänyt huomiota esim. kävelemällä trapetsilla ja treenaamalla New Yorkin Big Applen lasten sirkuskoulussa erityistaitoja.
(South Bank Show, Youtube)
Oopperan kummituksen tekijöillä, säveltäjä Andrew Lloyd Webberillä, tuottaja Cameron MacIntoshilla tai ohjaaja Hal Princella ei siis ollut epäilystä, etteikö Crawford osaisi ottaa roolia nopeasti haltuunsa, joskin laulamisen eteen piti tehdä paljon töitä.
Crawfordin valinta kummitukseksi kuitenkin suurta hämmästystä, sillä hänen maineensa tohelona Frank Spencerinä oli niin valtava. Edelleen sosiaalisessa mediassa 1980-luvulla eläneet muistelevat, miten siihen aikaan päiviteltiin asiaa. Crawford itse on arvellut, että se toi katsojia musikaaliin, koska kaikki hekin, jotka eivät yleensä musikaaleissa käyneet, halusivat nähdä, miten Frank Spencer selviytyy lavalla.
Valinta osoittautui loistavaksi. Teatteriarvostelut ylistivät Crawfordia, itse esitystä ja musikaali siirrettiin päätähtineen Broadwaylle jo reilun vuoden päästä Lontoon ensi-illasta. Crawford esitti roolia lisäksi vielä Los Angelesissa. Vähitellen hänet alettiin tuntea enemmän kummituksen roolistaan kuin Frank Spencerin, mutta Crawford on kertonut, että edelleen hän joutuu varomaan, ettei vahingossa ilmehdi kuin Frank, muuten ihmiset tunnistavat hänet, koska kaikki englantilaiset tietävät Frank Spencerin.
Eilen tulivat kaksi ensimmäistä jaksoa ulos. Aiheena ekassa jaksossa siis Some Mother´s do Ave Em eli Frank Spenceristä kertova sitcom 1970-luvulta. Tuleeko muistoja mieleen? Suomessa sitä on näytetty Ylellä joskus 1980-luvun alkupuolella otsikolla Kellä on, kellä ei. Kannattaa tutustua, aivan mainio sarja! Netissä näkyy jotain katkelmia hulvattomista kohtauksista. Mutta varsinaisesti Frank Spenceriä näytellyt Michael Crawford on tutumpi monelle suomalaiselle jostain muusta yhteydestä. Tuleeko mitään mieleen? Vihjeeksi sana musikaalit :-) Täältä pääsee kuulemaan ensimmäiset jaksot:
Meillä on ollut jännittävät viikot Showroomilla, kun olemme valmistautuneet kymmenosaiseen podcast-sarjaan. Sähkeet Uutiskomediashown käsikirjoittajien kesken olemme jo pitkään keskustelleen näkemistämme brittikomediasta ja miettineet, että mikä on niiden menestyksen takana. Onhan niitä aivan valtavasti verrattuna moneen muuhun maahan! Käsikirjoittajaryhmän suosikit sijoittuvat etenkin aiemmille vuosikymmenille. Jotkut pitävät todella vanhoista, 1960-luvulla alkaneista sarjoista, mutta järjestämässämme epävirallisessa äänestyksessä kirjoittajien kesken, eniten ääniä tuntui saavan 70-luvun tuotanto. Siellä on monia suomalaisille tuttuja sarjoja kuten Mennään bussilla, Ruutiukot ja Pitkän Jussin majatalo.
Heräsi ajatus, että näistä olisi kiva keskustella enemmänkin, ja niin alkoi podcastin suunnittelu reilu kuukausi sitten. Ensimmäiset kaksi jaksoa on nyt nauhoitettu työhuoneella ja huomenna ne ladataan Spotifyihin ym. palveluihin. Nyt jo voi käydä kurkkaamassa podcastin omaa blogia täällä.
Kokoamme sinne myös lähteitä ja kiinnostavia linkkejä brittikomediaan liittyen, eli jos olet brittisitcomeiden ystävä, tämä kannattaa tsekata!!!
.png)
.PNG)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.png)