Noin puoli vuotta sitten syntyi tämä: englanninkielinen, tunnin mittainen musiikkifarssi. Aluksi oli vain hämärää käsikirjoittamista huonolla englannilla. Sitten saatiin aikaan rakenne ja tarina, joka oli psykologisesti toimiva ja joka toimi siten kuin farssikäsikirjoituksen kuuluu toimia. Yhtäkkiä olimme syventyneet kirjoittamassa näytelmää, jota emme olleet aikoneet tehdä. Varmaa on vain, että huhtikuun 17. päivä, jolloin viimeksi tätä blogia on päivitetty, olimme matkalla jo hyvin syvälle farssin rakenteisiin, laulujen sanoittamiseen englanniksi ja lopulta kaiken siirtämiseen näyttämölle.
Ensiksi kevät, sitten alkukesän vihreys, keskikesän kuumat päivät ja lopulta nämä loppukesän ja alkusyksyn päivät olemme istuneet Mechelininkadun työhuoneella liki huomaamatta kuluvaa vuodenaikaa. Työryhmämme, joka löysi toisensa näytelmän musiikista vastaavan pianistin Erik Riekon aloitteesta, alkoi muotoutua. Erik ehdotti alun perin jo kesällä 2025, että tekisimme jotain Camden Fringeen, jossa hän on ollut jo useamman kerran toisen ryhmän mukana. Olimme alussa aika haluttomia: meillä on ollut hyvä meno päällä Sähkeet Uutiskomediashowssa Pasilan Veturitalleilla ja olemme todella viihtyneet Ravintola Veturitallien ihanan henkilökunnan Juhan, Ripan, Timpan ja Jaanojen kanssa. Se, että alkaisi edes ajatella jonkun muun kuin Sähkeiden tai Komedian jäljillä -podin tekemistä, tuntui erittäin epämukavalta ja rasittavalta.
Erik oli kuitenkin sinnikäs ja eräänä erittäin hyytävänä helmikuun iltana hän toi tapaamiseemme työhuoneella mukanaan kaverinsa Matthewn, joka on Suomessa pitkään asunut mutta Lontoosta kotoisin oleva näyttelijä, ohjaaja ja kirjoittaja. Syksyllä he olivat olleet yhdessä katsomassa Sähkeet Uutiskomediashowta ja olin jo silloin huomannut, että meillä saattaisi olla hyvä porukka kasassa jotain englanninkielistä produktiota varten. Laajasti ottaen vaiva tuntui kuitenkin hyötyä suuremmalta ja kuten sanottu, sinä pakkasiltana Töölössä en ollut erityisen innostunut aloittamaan mitään uutta. Muistan pakottaneeni miehille villasukat jalkaan ensitöikseni, koska Meksun lattia on pakkaspäivinä niin kylmä, että se menee luihin ja ytimiin. Kiltisti he laittoivat sukat jalkaansa ja ehkä se teki minut hieman leppoisammaksi yhteistyölle. Olemme saaneet Sähkeet ja Komedian jäljillä -porukan toimimaan niin hioutuneesti, että mitkään uudet hankaluudet yhteistyössä uusien ihmisten kanssa eivät tuntuneet houkuttelevilta. Ehkä näin villasukkien ansiosta orastavaa yhteistyömahdollisuutta, haha!
Ensimmäisellä kerralla kokeilimme vain musiikkia. Muistan, että Eugen Malmstenin Stadin kundia opetettiin kovasti brittiläiselle Matthewlle, joka kovasti olisi halunnut mennä kokeilemaan itselle täysin uutta laulua karaokeen, mutta valitettavasti sitä ei löytynyt mistään karaokepaikasta.
Koska ensimmäinen tapaaminen ei ainakaan katastrofi ollut (kuten näkyy, odotukseni olivat varsin matalalla), sovimme seuraavan tapaamisen jo varsin pian ja lupasimme toimittaa sinne jotain ideoita. En olisi kuitenkaan arvannut, miten intensiiviseen projektiin siinä lähdimme.
Kesän aikana produktio oli jo niin valmis, että sille piti antaa nimi. Kiitos Knallin ja sateenvarjon Aila Svedbergin, nimeksi tuli Spill the Beans. Olin Ailan kanssa usein lounaalla kesän aikana ja hän syttyi näytelmän nimestä heti. Suomeksi sen voisi kääntää esim. Möläytyksiä - joku puhuu sivu suunsa joka tapauksessa. Aiheena näytelmässä on brittiläinen journalisti, jonka unelma on käymässä toteen sinä iltana, mutta sitten tapahtuu jotakin joka johtaa johonkin ja se taas johonkin ja niin edelleen, kunnes kasassa on tyyppipuhdas farssi.
Nyt olemme päässeet kaikkien suureksi ihmeeksi niin pitkälle, että näytelmää mennään kokeilemaan Teatteri Pikku Sampoon, jossa meillä on kaksi näytöstä tuttaville tällä viikolla. Se on kaikkea muuta kuin valmis - hyvä jos edes laulujen sanat menevät oikein - mutta siihen nähden, että kaikki alkoi vasta helmikuun 16. päivä, tämä on edennyt harvinaisen nopeasti näyttämölle. Ja sinne me siis katosimme. Näiden harjoitusesitysten jälkeen pidämme hieman taukoa ja iskemme kiinni Sähkeet Uutiskomediashow 2026 tuotantoon, josta siitäkin on varsin jännittäviä uutisia!
%20(19).png)