tiistai 13. elokuuta 2024

Esityskausi alkamassa!

 





Paljon on maailmassa tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi tätä blogia päivitimme! Oli ollut hienoja esityskausia 2018 ja 2019, jolloin oli niin kiireistä, ettei blogia ehtinut päivittää. Sitten iskikin pandemia ja vuonna 2020 oli vaikeaa edes ajatella aiempia vuosia, jotka olivat täynnä täpötäysiä katsomoita, tiiviitä harjoitustunteja ahtaalla treenikämpällä, puhumattakaan ulkomaan matkoista toisiin esityksiin (mitä viruksia sieltä voisikaan saada, hui!). Sittemmin maailma alkoi normalisoitua. Syksyllä 2021 saimme vihdoin pidettyä vuodelle 2020 aiotun esityksen, vaikka yleisö piilottelikin maskien takana ja sisään ravintolaan päästiin vain koronapassilla (muistatteko, haha!) 

Keväällä 2022 pääsimmekin jo matkalle Tanskaan, mitäpä muutakaan kuin käyttämään talvella 2019 ostettuja revyylippuja. Korona ei kuitenkaan jättänyt vielä revyymaailmaa rauhaan, vaan Cirkusrevyen 2022 esityskautta jouduttiin siirtämään, kun Lisbet Dahl, pääesiintyjä, oli saanut - minkäpä muunkaan kuin koronatartunnan. Näimme kuitenkin Odensen uuden ison kokoluokan revyyn ja uuden tuttavuuden Amager Revyyn, joka on Kööpenhaminan eteläisen kaupunginosan Amagerin oma paikallisrevyy. 

Syksyllä 2022 ajat olivat sekä Ukrainan sodan, inflaation että taas päätään nostelleen koronan takia sen verran sekavat, että uutta revyytä päätettiin siirtää seuraavaan kevääseen 2023. Keikkoja sen sijaan teimme pienemmille porukoille, mm. Kirjan talolla Siltasaaressa olimme ensi kerran sitten syksyn 2015, jolloin kaikkien aikojen ensimmäinen Sähkeet Uutiskomediashow sai siellä ensi-iltansa.

Keväällä 2023 alettiin harjoitella toukokuun esitystä tuttuun paikkaan Veturitalleille Pasilaan. Valitettavasti korona ei vieläkään jättänyt maailmaa eikä tekijäryhmääkään rauhaan, vaan iski koko porukkaan kolme viikkoa ennen ensi-iltaa. Ihmeen kaupalla kuitenkin toivuttiin esityskuntoon ja vuoden 2023 ensimmäinen esitysjakso saatiin vedettyä Pasilassa kunnialla. Lisäesityksiinkiin syksyllä riitti hyvin väkeä myös ja Bottan tunnelmallinen Tina-klubi tuli korkattua viime syksyn esityksillä.

Kevät 2024 saatiin nauttia esityskaudesta ilman koronahuolia ja nyt ollaankin myymässä lippuja kovaa vauhtia syksyn lisäesityksiin. Maailman tapahtumissa on riittänyt jutun aihetta ja käsikirjoitustiimimme on päässyt uusiin sfääreihin juttujen päivittyvyydessä. Paljon on aihetta nauruun, ja se on se mikä tekee elämästä elämisen arvoista, niin kuin yhdessäolo ja yhdessä viihtyminen. Täällä ollaan taas raportoimassa revyyn tekemisestä ja aiheista sen ympärillä! 

maanantai 19. marraskuuta 2018

Tästä alkaa shown valmistelu!

Esityksen valmistelu alkoi talvella sillä, että kävimme katsastamassa eri paikkoja tulevan kauden showta varten. Eräänä lumisena helmikuun päivänä löysimme parikin mahdollista paikkaa ja palasimme keskustasta kävellen takaisin työhuoneellemme iloisina hyvistä löydöistä ja ihanasta leudosta talvisäästä. Lopputulos oli, että Kaisaniemen lisäksi esitys päätettiin pitää Kappelin kellarissa Espalla!  Tässä yksi varhainen julistekokeilu keväältä. 



Keväällä ja kesällä oli vapaata aikaa. Ehdimme tehdä opintomatkan Tanskaan, jossa tutustuimme sikäläiseen rikkaaseen revyyperintöön. Pohjoismaissa revyyllä on pitkä historia. Sitä on koottu Kööpenhaminassa sijaitsevaan Revyymuseoon, joka vaihtoi kesäkuunsa nimensä Alhambraksi. Voitte kuvitella hämmästyksemme, kun menimme tutustumaan museoon ja näimme ilmapallomeren, jossa kaikissa luki Alhambra. Meidän yhteisen komediatuotantoyhtiömme nimi kun sattuu myös olemaan Alhambra 😂










lauantai 28. heinäkuuta 2018

Tervetuloa esitykseen!

Sähkeet Uutiskomediashow päänäyttämönä toimii Ravintola Kaisaniemi. Pääsemme tilaan yleensä klo 15 tienoolla, jolloin alkaa illan shown valmistelu. Kuvassa Hanna ja Niina äänitestissä. Joskus äänitestin tekeminen jää vajaaksi, jos yleisö on tullut hyvin aikaiseen sisään, kuten kauempaa tulevien tilausajobussien yhteydessä usein käy. Silloin olemme esittäneet esimerkiksi aiempien vuosien ohjelmistoa, jotta äänet saataisiin kohdilleen. Äänilaitteistomme on jo monena vuonna ollut vuokrattuna Äänimies -yritykseltä Espoossa. Usein illan päätteeksi lähdemme palauttamaan laitteistoa - se on meille tekijöille mukavampaa kuin herääminen aamulla aikaisin!








Syksyllä 2017 meillä oli käytössä uutispöytä,
joka olikin oikein toimiva ratkaisu.



Tanssijan täytyy lämmitellä ennen esitystä. Apuna syksyn 2017 esityksissä toimi tällä kerralla kanssaesiintyjä Hanna. 


Ravintola on valmistautunut ottamaan vastaan asiakkaita. Parhaimmillaan Ravintola Kaisaniemeen mahtuu 200 henkilöä. Siksi se soveltuu hyvin Sähkeiden kaltaiselle esitykselle, joka on myös isojen ryhmien suosiossa. 





Ja esitys on alkanut! Syksyn 2017 alkulauluna oli Village peoplen vetävä You can't stop the music, joka Sähkeissä käsitteli Sipilän hallituksen kolmea ensimmäistä vuotta. 


***********

Syksyllä 2017  kaksi esitystä järjestettiin Kampissa hotelli Pressan yökerhossa. Jännitin uutta tilaa melkoisesti, koska törmäsin ensimmäistä kertaa elämässä tietokone-ohjattuihin valoihin. Kuin ihmeen kaupalla valot saatiin toimimaan ennen esitystä hyvin, vaikka tyydyinkin perusvalaistukseen sinä vuonna. Toisin oli ravintolalaiva Wäiskillä, jossa yleensä hyvin toimineita led-valoja oli melkein mahdoton saada toimimaan normaalilla tavalla. Otsa hikosi, kun vain tunti ennen kuin yleisö tuli sisään näyttämö oli yhä pimeänä. Led-valoihin oli nimittäin joku ohjelmoinut systeemin, jossa valot välkkyivät - yllätys yllätys - musiikin rytmiin! Kaikki vaikutti toimivan siis hyvin ennen kuin musiikki kytkettiin päälle. Silloin alkoi led-valosirkus! Lopulta saimme ongelman pois kaikista paitsi yhdestä valosta kuudesta. Yleisö ei onneksi ollut huomannut mitään ongelmaa valoissa.. 





 Tuottaja Tilda tuli vastaanottamaa viimeisiä ryhmiä Pressan ulko-ovelle. Siinä oli aikaa myös parille selfielle



Alla kuva Wäiskiltä, joka on nyt siirtynyt uusille omistajille ja on nimeltään Ravintolalaiva Georgia. Kiitos Tero, Jani ja Jan hauskoista vuosista Wäiskillä!


























sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Selvittiin hengissä ensi-illasta!



Huh! Melkoiset kaksi viikkoa takana. Sähkeet Uutiskomediashow 2017 ensi-ilta oli 1.11. keskiviikkona Ravintola Kaisaniemessä. Kävimme tekemässä lyhyen läpivedon edellisenä maanantaina. Tässä Hanna ja Niina - huomaa jännitys kasvoissa :D



Sitten seurasikin jo keskiviikko! Katsomossa oli viime vuoden esityksen nähneitä henkilöitä, joten oli paineita saada tehtyä heille yhtä hyvä show kuin viime vuonna. Kaikilla meillä tekijöillä oli ikävä vanhaa esitystä, jota tehtiin vielä maaliskuussa. Nyt oli kaikki ihan uutta: Lavalla vain Hanna ja Niina ja ihan uudet laulut ja sketsit. Tildan tekemät videot valmistuivat vasta päivää, paria ennen ensi-iltaa. 

Mitä tapahtuu tässä kuvassa? Kommentoikaa alle, kuka keksii mistä on kysymys :D Tapahtumapaikka on Kaisaniemen takahuone. 



Ja tältä näytti alkulaulu kun yleisö oli paikalla! Huh, ehdittiin valmiiksi ajoissa! Ensi-ilta meni hienosti, tulipa tytöille jopa ensimmäinen nimmarikyselykin :D 


lauantai 28. lokakuuta 2017

Kenraaliharjoitukset

Tänään vedettiin ekaa kertaa läpi koko show ilman papereita ja keskeytyksiä. Eli jos jotain meni pieleen niin eteenpäin vaan! Eniten jännitin vaatteiden vaihtoihin jäävää aikaa. Vaihtoja ei ole paljon, mutta aikaa on niukasti. Harjoituksissa vaikutti siltä, että vaihtojen pitäisi sujua, mutta välimatkat ravintolassa ovat pidempiä ja kaikki ei välttämättä suju suunnitelmien mukaan esim. nappi voi irrota tms.

Monia juttuja sujuvuuden kannalta huomattiin vielä tänään. Korjauksia tehtiin ja sitten toivotaan, että kaikki ne pysyvät mielessä. Oli oikeastaan aika rankkaakin, mutta naurettiinkin paljon. Ja syötiin Niinan nimipäiväkakkua kaksi päivää myöhässä🎂



perjantai 27. lokakuuta 2017

Show paketissa?

Ohjelmalehtiset saapuivat. Paketin avaaminen jännittää kuin paraskin synttärilahja! Miltä painojälki näyttää? Onko sinne kuitenkin pujahtanut jokin virhe? Saatiin hengähtää helpotuksesta. Kaikki oli kohdillaan. Suurin parannus oli se, että viime vuonna ohjelmat valmistuivat ensi-iltapäivänä😅 Nyt ollaan paremmin aikataulussa😃

tiistai 17. lokakuuta 2017

Mitä kaikkea Ikean kasseista löytyykään?


Olisihan sitä luullut, että viime vuoden show'n tarpeisto olisi siivottu jo pois. Uusi ensi-ilta kun koittaa reilun parin viikon päästä. No suurin piirtein tavarat purettiin pian viimeisen esityksen jälkeen, mutta ison Ikean pussin pohjalta löytyi vielä sitä sun tätä: Esim. tanssitossut, irtoviiksiä, oravan korvat ja äklöimpänä aukinainen paketti Digestive-keksejä, joita Niinan esittämä presidentin puoliso Jenni Haukio mutusteli😝
 Sekä kuvissa näkyvät lyhyet tanssihousut, joiden takamukseen oli ommeltu USA:n lippu (se ratkottiin nyt pois) ja kortti, jossa oli luntti viime hetkessä valmistuneista laulun sanoista. Kortti sopi hyvin kohtauksen rekvisiitaksi.